Hakuehdolla Oulun lääni löytyi yhteensä 496 yritystä. Tulokset 1—20:
Kuhmo on vajaan 10 000 asukkaan kaupunki Kainuun, Suomen ja Euroopan unionin itärajalla. Nyt 140-vuotias pitäjä haki kaupunkioikeudet tavoitteenaan päästä Kostamuksen ystävyyskaupungiksi. Kuhmolla on Kostamuksen lisäksi kolme muuta ystävyyskaupunkia: Oroszlány Unkarissa, Robertsfors Ruotsissa sekä ala Slovakiassa.
| Sijaintikunta: | Kuhmo |
|---|
Hotellipalveluita, hotelli, ravintola
Hotelli Kalevala on ainutlaatuisen komea rakennus, joka on saanut muotonsa Kalevalaiselta kotkalta. Kirkasverisen hiekkarannan välittömässä läheisyydessä sijaitsevan hotelliravintolan ikkunoista avautuu uskomattoman kauniit näkymät rauhalliseen kainuulaiseen järvi ja vaaramaisemaan
| Sijaintikunta: | Kuhmo |
|---|
Aikaisennin Kunnon Paikkana tunnettu kuntosali on nykyisin Kuntosali Syke Plus. Salimme on Hierontapisteen kanssa samassa kiinteitössä Kainuuntiellä Kuhmon keskustassa.Kuntosalissamme on monipuolinen laitevalikoima vasta alkajille sekä aktiiviharrastajille. Myymme myös keinupohjallisia masaijalkineeen kaltaisia aktiivikenkiä, urheiluravinteita ja painonhallintaan suuniteltuja Easy Diet - tuotteita.
| Sijaintikunta: | Kuhmo |
|---|
Lehdon rautakauppa Kuhmon keskustassa tarjoaa laajan valikoiman pienraudan tuotteita, puutarhatuotteita , maaleja ja rakennustarvikkeita. Kauttamme tilausmyyntinä lähes mitä tahansa
| Sijaintikunta: | Kuhmo |
|---|
Rautakauppa, maatalouskoneiden jälleenmyyjä
Rautia Kuhmo sijaitsee perinteekkäässä aukusti Korhosen kauppakiinteistössä Kuhmon keskustassa. Palveleva rautakauppamme tarjoaa rakentajan rakennustarvikkeet, maataloustuottajille rehut, maatalouskoneet ja pienkoneita omakotiasujan puutarhoihin. Ammattikäyttöön laadukkaat Husqvarna pienkoneet, moottorisahat, raivaussahat, ajoleikkurit.Kuhmolaiset tuntevat meidät Rautatalona.
| Sijaintikunta: | Kuhmo |
|---|
Boreal Wildlife Centre yrityksen kotipaikka on Suomussalmi,yrityksemme tarjoaa luonnon kuvauskohteita ja eläintentarkkailua ja eläinten kuvausretkiä Kuhmossa.Katselu- ja kuvauspaikat sijaitsevat Viiksimossa. Alueella on kuvattu suurpetoja jo yli 10-vuoden ajan ja siellä on mahdollista nähdä sekä kuvata ahmaa, karhuja ja myös susia. Varsinkin ahmoja ja karhuja alueella esiintyy runsaasti. Muita kuvauskohteita ovat esim. metso, hirvi, majava ja metsäpeura.
| Sijaintikunta: | Kuhmo |
|---|
Alko on koko maan kattava, tehokas ja asiantunteva erikoisliikeketju. Alkolla on yli 340 myymälää ja noin 120 myymäläverkostoa täydentävää tilauspalvelupistettä. Alkolla on myös yritysten palvelutarpeita varten erityisiä yrityspalvelumyymälöitä. Lähimmän yrityspalvelumyymälän yhteystiedot saat osoitteesta www.alko.fi/palvelutyrityksille.
| Sijaintikunta: | Kuhmo |
|---|
K-Supermarket Kuhmo on laadukas ruokakauppa. Päivittäiset ruokaostokset edullisesti. Kauppamme valikoimat ovat runsaat, erityisesti olemme paneutuneet hedelmä- ja vihannesosastomme tuoreeseen ja monipuoliseen valikoimaan, ja myös tuoretta kalaa ja lihaa saat monipuolisesti palvelutiskiltämme. Viikottaiset tarjouksemme löydät sivuiltamme.
| Sijaintikunta: | Kuhmo |
|---|
Mökkien vuokrausta, ravintolapalveluja, lomakylä
Lentiiran Lomakylä on puhtaan luonnon keskellä sijaitseva ulkoilijan paratiisi 45 km Kuhmosta Suomussalmelle päin. Lentiiran Lomakylällä on pitkät perinteet matkailun alalta - majoituspalveluja perheyritys on tarjonnut jo vuodesta 1967. Lentiiran Lomakylässä on 10 tasokasta lomamökkiä matkailijoille, ravinto ja saunarakennus. Saunarakennuksessa viihtyisä takkatupa sekä kaksi saunaa. Savusauna lämpiää joka ilta tarvittaessa, josta pääsee pulahtamaan järveen tai avantoon!
| Sijaintikunta: | Kuhmo |
|---|
Neste Kuhmo on Kuhmossa toimiva täyden palvelun huoltoasema. Kahviostamme saat Kotipizzan maukkaat pizzat, Scanburgerin herkulliset hampurilaiset, tuoreet leivonnaiset, herkulliset Piff annokset sekä Veikkauksen pelit, Metsähallituksen kämppien avaimet ja Kalastusluvat. Huoltamomme kuuluu Euroopan laajuiseen AD-ketjuun, eli tarjoamme kaikkea mitä autoilijat tarvitsevat riippumatta auton iästä tai merkistä. Meiltä löydät myös Ramirent konevuokraamon.
| Sijaintikunta: | Kuhmo |
|---|
Luotettavat tilitoimistopalvelut meiltä ympäri vuoden!
| Sijaintikunta: | Kuhmo |
|---|
Henkilöliikennettä, linja-autoliikennettä, tilausajoja
Kalustoomme kuuluu yhteensä 15 nykyaikaista bussia joissa on kaikissa ilmastointijärjestelmät ja muut turistibussi mukavuudet. Linja-autoliike A.Kyllösen lisäksi yritykseemme kuuluu Kuhmossa toimiva matkatoimisto Matka-Hermanni sekä Sotkamossa toimiva linja-autoliike Kattilinjat. Kattilinjat on toiminut Sotkamo - Vuokatin henkilökuljetuksissa yli 10 vuotta. Finnairin lennoille ja lennoilta kulkeva bussimme on tästä ollut näkyvin esimerkki. Meiltä saat laatumatkat laatubusseilla!
| Sijaintikunta: | Kuhmo |
|---|
Sahateollisuutta, sahatavara, saha
Kuhmo Oy on dynaaminen ja kansainvälisesti toimiva itsenäinen sahayritys. Olemme sitoutuneet laatuun, asiakaslähtöisyyteen ja ympäristöasioiden tinkimättömään huomioimiseen. Kuhmo Oy:n tuottama sahatavara tunnetaan URSUS-laivausmerkistä. Syyrakenteeltaan ja ulkonäöltään kaunis kuhmolainen puu soveltuu erinomaisesti sisustusmateriaalien raaka-aineeksi mm. puusepän- ja huonekaluteollisuudessa. Lujuusominaisuuksiensa puolesta tuotteet soveltuvat kantaviin rakenteisiin ja rakennustuoteteollisuuteen.
| Sijaintikunta: | Kuhmo |
|---|
Yrittäjä! Haluatko tulla älykkäästi esille?
Varmista että yrityshaku löytää sinut Kuhmon Kaupunkioppaasta ilmoittamalla tiedot tällä lomakkeella.
© OPASMEDIA - Palaute | Yhteystiedot | Mediatiedot | Tietoja oppaasta
